Jeannay's Xmas

Aivan ihana jouluaatto takana!♥ Olen aina pitänyt joulusta erittäin paljon. Rakastan perheeni & sukulaisteni kanssa yhdessäoloa, sillä silloin tulee paljon juteltua kaikesta ja yhdessä on aina parempaa kuin yksin. Jouluaattomme alkoi perinteisesti mummilla syömällä, juomalla & jutustellen. Fb kokit ryhmässä tuli eilen kehuttua kuvan keran oman mummini tekemää jouluruokaa, joka on joka vuosi yhtä hyvää ja parasta jouluruokaa, mitä olen koskaan ikinä syönyt. Mun lemppari jouluruoka on ehdottomasti rosolli pinkin kermavaahdon kera, kinkku hyvällä sinappikastikkeella ja lohi.

Xmas2

Xmas3

Mummi laittaa aina pöydän upean näköiseksi ennen ruokailua. Laatikot, kinkku & useat ruuat ovat usein sivummassa keittiön pöydällä, mistä niitä voi hakea itselleen. Pöytä näyttää tällöin siistiltä ja upealta, kun siinä ei ole liikaa ruokia. Punainen väri serveteissä kruunaa jouluisan tunnelman. Tänä jouluna näin serkkujani, molempia mummuja, pappoja & isomummua + tietysti kaikkia perheenjäseniäni.

Xmas1

Illalla suuntasimme kotiin avaamaan joululahjoja ja nauttimaan glögistä herkkujen kera. En toivonut itse tänä vuonna oikeestaan mitään, sillä nautin enimmäkseen yhdessäolosta ja rauhallisesta tunnelmasta jouluna. Paketit olivat perheenjäsenilleni suurinosa, mutta sain itse kirjekuorissa rahaa & omalle tililleni. Myös tuli ihanat Doven tuotteet, leffalippu, babylips & uusi meikkivoide.

Xmas4

Xmas5

Oli kaiken kaikkiaan aivan ihana jouluaatto yhdessä rakkaiden kanssa. Nyt sitten odotellaankin uutta vuotta & 19v syntymäpäivääni.♥

Miten teidän joulunne sujui? :)

9 kommenttia

  1. Kivaisan selkeä postaus :) !

    Hyvää loppuvuotta :)

    T. Tarski/ http://tarskirakastaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Sinulle myös :)

      Poista
  2. Anonyymi12/26/2014

    Käsitinkö mä sun instagramista oikein haluaisit jonain päivänä olla kuin anna nicole smith? Onko sun haaveena siis olla Playboy malli? Ei anna smith oo varmaan sellanen jota kannattaa ihailla, kun kerta oli lööpeissä aina aika negatiivisista jutuista ja lopulta kuolikin liian rankkaan alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttöön. Kaunis oli toki, mut seko ku mikä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et käsittänyt oikein. Haluaisin tehdä tulevaisuudessa samanlaisia mallin töitä, kuten Smith pääsi Guess kuvaston kuvattaksi. Se että ihailen jonkun ihmisen kauneutta ei tarkoita sitä, että ryhdyn samanlaiseen elämäntapaan. Olen hyvin paljon tietoinen millaista hänen elämänsä oli ja millainen ihminen hän oli. Kyllä olen perehtynyt tarpeeksi hyvin.

      Poista
    2. Anonyymi12/28/2014

      Ok! :) en halunnut olla ilkeä, ajattelin vaan infota siltä varalta ettet tiennyt :) kauneuden ihaileminen on toki täysin harmitonta! :D

      Poista
    3. Perehdyn aina ihmisiin, keitä ihailen usein! :)

      Poista
  3. Anonyymi12/26/2014

    Tolla kropal ei ryhdytä malliks, ainakaa playboy-malliks, sori sanon ihan suoraan. Jos käyt ottaa silarit ja laihdutat ja näytät et pystyt rohkeempiin kuviin ni ehkä sit mut työ sinne on kovaa. Tavalliseks malliks voi ehkä just rahkeet riittää. Muuten vaikutat ihan tervejärkiseltä naiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan muistuttaa tässä, että olin tänä kesänä missikisojen semifinaaleissa eli kyllä mun kokoiset naiset voivat menestyä. Menestymiseen ei tarvita silikoonirintoja ja täysin laihaa vartaloa :)

      Poista
    2. Anonyymi1/03/2015

      Missikisojen semifinaalit nyt on hiukan eri asia kun mallinura :D Empä muutenkaan pitäis minään kovin huikeena menestymisenä sitä että on suomessa päässyt missikisoissa semifinaaliin. Totuus kyllä on se että hoikka vartalo täytyy olla jos malliksi haaveilee. Pluskoon mallit nyt tietty erikseen.

      Poista

Muistathan kommentoida asiallisesti. Vastaan vain postauksiin liittyviin kysymyksiin :)

Instagram: jeannajolienne
Snapchat: jeannayjuliett
Facebook page: Jeannays
Youtube: Jenna Juliet
Email: jeannaysblog@gmail.com