PERFECT PARTY OUTFIT

Moikka ihanuudet♥ Suunnattiin eilen viettään iltaa ystävien kanssa Skåliin, sillä kellään ei ollut erikoisia suunnitelmia viikonlopulle. Sain myös postissa eilen aivan ihastuttavan ja hotin valkoisen mekon & beigen takin enskuun bileitä varten! Mä oon myös tällä viikolla aloittanut suunnittelemaan mun parikymppisiä, joita vietän tammikuussa. Kaikki on vielä ihan vaiheessa, mutta rauhassa ja ajan kanssa saan aina kaikki asiat hoidetuksi :) Jotta mun höpinät ei pelkästään liittyis aina viikonlopun rientoihin ja bileiden suunnitteluihin, niin oon myös miettinyt hartaasti mun tulevaisuutta liittyen työhön. Tässä iässä mieli voi vielä muuttuakin useaan otteeseen, mutta nyt oon alkanut tajuamaan millaista työtä haluan varmasti tehdä tulevaisuudessa. En aio paljastaa projektiani blogin puolelle vielä, koska unelman eteen on tehtävä töitä paljon. Kaikesta tulee todella raskasta henkisesti, että fyysisesti alkuun. Mä oon kumminkin ollut aina sellaista tyyppiä, että en luovu unelmistani. Sen takia oonkin niitä päässyt toteuttamaan jo. Tällä hetkellä väsymys alkaa jo tuntua silmissä ja vähän koko kropassa, joten sammuttelen pikuhiljaa läppäriä tältä päivää. Toivottavasti teillä on mukava viikonloppu♥

WHITE3

WHITE2

WHITE4

WHITE1


COAT2

COAT1

COAT3

COAT4

Mitä mieltä olette juhla-asusta? Takilla vai ilman?♥

27 kommenttia

  1. You look gorgeous !
    xoxo,

    http://atwednesdaysiwearpink.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Anonyymi9/27/2015

    ihanaa että kerrankin tuollainen pitempi hameinen mekko! tuntuu ettet oo edes tajunnut kuinka paljon paremmalta mäyttää tuollainen sun päälläs kuin sellainen vesirajamekko! saa näyttää sit paljon aikuisemmalta!!
    baarilookkiin ilman takkia mutta tota mekkoo voi käyttää takin (muunkin kuin vaan ton takin!) kanssa ihan vaan arkipäivänä vähän jos haluu 'tyylikkäämmän'/'bisnesnais' asun itelleen pukee! tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon itseasiassa tykästynyt näihin pitempiin mekkoihin! Sopii itselleni nimittäin tosi hyvin :) Kiitos♥

      Poista
  3. Näyttää ihan super hyvältä!
    Ja toi tukka sopii kuin nakutettu mekon kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Eveliina! :) Mä oon kyllä ollutkin tosi tyytyväinen nyt tähän hiusväri muutokseen :)

      Poista
  4. Upea mekko ja sinä myös <3

    VastaaPoista
  5. Anonyymi9/27/2015

    Tosi kiva! Sullahan on se toinen saman tyylinen takki kun toi sheinsideltä? Niin muistatko yhtään mitä kokoa sulla se on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja se on kokoa M! :)

      Poista
  6. Anonyymi9/27/2015

    Heippa, sä kun oot tuolta Sheinsideltä nyt tilannut, niin miten toi onnistuu, sillä kun olen rekisteröitynyt ja menossa vahvistamaan ja maksamaan niin lukee kohdat "Country: United States" jossa ei ole muita vaihtoehtoja, joten en saa vaihdettua sitä ja toinen "State/Province", jonka valikossa taas on kaikki muut maat paitsi Suomi. Miten siis sun tilaaminen Suomeen on onnistunut? Kiitos avusta etukäteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mulla tulee ainakin vaihtoehdoksi Country kohtaan Finland ja kaikki muut maat, mitkä voi vain valita Sheinillä. State/Province kohtaan pystyn myös kirjoittamaan ihan Finland, eikä siinä ole minkäänlaista valikkoa ainakaan itselläni rekisteröityneenä käyttäjänä. Helpompaa olisi ehkä nähdä kuvankaappauksena mikä jökkii itselläsi, nimittäin mulla ainakin toimii ja onnistuu kaikki ihan hyvin :)

      Poista
  7. Anonyymi9/27/2015

    Voiko Sheinin tilaus jäädä tulliin? Kiva takki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu kuinka monta tuotetta ostat, mutta mulla ei oo jäänyt ikinä tulliin :) Kiitos♥

      Poista
  8. Todella tyylikäs asu! Tuo mekko on ihana :) ♥ Ja vitsit tää tukkaväri sopii sulle hyvin!

    VastaaPoista
  9. Tosi kiva tuo yläosa-hameen yhdistelmä. Näyttää hyvältä. :)

    VastaaPoista
  10. Anonyymi9/27/2015

    Aivan ihana takki!! Mitä oot mieltä noista koko jutuista, että jos yleensä käytän M kokoisia takkeja ni uskallanko tuoltakin ottaa M koon? kerran kesällä tilasin shortsit kokoa L ja ne olivat sopivat XS koolle... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulle Sheinin M-L koko on vastannut aina M kokoa!

      Poista
  11. Ihana asu! Tosi seksikäs sekä tyylikäs! <3

    VastaaPoista
  12. Sopii takillla ja ilman, musta tota mekkoa vois käyttää jopa arkena tiettyjen asusteiden ja kenkien kanssa. Tosi kiva ! :P<3

    VastaaPoista
  13. Anonyymi9/28/2015

    Miten oot saanut itsesi noin hoikkaan kuntoon pienessä ajassa! Vinkkejä!!!

    VastaaPoista

Muistathan kommentoida asiallisesti. Vastaan vain postauksiin liittyviin kysymyksiin :)

Instagram: jeannajolienne
Snapchat: jeannayjuliett
Facebook page: Jeannays
Youtube: Jenna Juliet
Email: jeannaysblog@gmail.com