RENTOUTUMASSA

Takanapäin on ihanan rentouttava kylpyläloma, mikä oli pelastus jatkuvaan stressiin ja kiireeseen. Muutama viikko sitten mulla ja mun poikaystävällä oli tarkoituksena lähteä hänen valastaan viettämään kylpylälomaa, mutta silloin sairastuin ja koko viikonloppu meni kotona levätessä. Pääsimme vihdoinkin tänä perjantaina toteuttamaan yhteisen rentoutuslomamme ja suuntasimme kohti Hämeenlinnaa. Saavuimme paikan päälle klo 16 aikoihin ja kävelimme kohti aulaa, jossa oli vastaanotto. Kirjauduimme sisään ja lähdimme kohti omaa hotellihuonettamme. Asetuimme aloillemme ja söimme hieman välipalaa, jonka jälkeen valmistauduimme kohti allasosastoa. Ensimmäisenä menimme poreilemaan yhdessä ja oli ihanaa, että kylpylässä sai olla täysin rauhassa ja ihmisiä ei ollut juurikaan sinä iltana niin sanotusti liikaa samaan aikaan paikan päällä. Itse tykkään sellaisista rentoutumispaikoista, joissa saa olla täysin rauhassa ja melua ei ole jatkuvasti ympärillä. Lähdimme allasosastolta hieman ennen klo 20 valmistautumaan huoneeseemme loppuiltaa varten.

1KYLPYLÄ

Saavuttuamme takaisin huoneeseen suunnittelimme loppuillan ajanviettomme yhdessä ja tulimme samaan päätökseen. Päätimme lähteä keilaamaan pitkästä aikaa ja se olikin mahtava yhteinen päätös loppuillallemme! Aulangossa oli oma pieni keilahalli, josta sai yhden radan käyttöön tunniksi muutamalla kympillä. Tilasimme myös ruokaa ja juomaa nautittavaksi keilaamisen ajaksi. Keilaamisen päätyttyä herkuttelimme huoneessa, katsoimme elokuvaa ja rentouduimme. Päivä oli todella onnistunut, joten uni maistui mulle itselleni pitkästä aikaa, enkä heräillyt kertaakaan yön aikana, mikä oli mahtava juttu. Rentoutusloma oli siis tullut tarpeen!

2KYLPYLÄ

Heräsin aamulla klo 7 aikoihin enkä saanut sen jälkeen enää unta, joten nousin aamutoimiin. Lähdimme aamupalalle poikaystäväni kanssa 8 aikoihin ja vastassa oli vaikka mitä herkkuja aamupala buffetissa! Mä oon aina rakastanut kylpylöiden aamupaloja ja niitä hetkiä, kun saa vaan istua rauhassa ja nauttia hyvästä ruuasta. Kirjauduimme ulos 10 aikoihin ja kävimme autolla Aulangon näkötornilla ja kuvailemassa vielä rentoutusloman päätteeksi.

Ihanaa viikonloppua kaikille♥

27 kommenttia

  1. Kylpyläreissut on aina ihanaa pientä luksusta ja jotenkin siellä sielu lepää oikein kunnolla :-)! Mekin käytiin poikaystävän kanssa vähän aikaa sit kylpylässä, ja yks parhaista asioista on kyllä toi aamupala :-D

    Oon miettinyt muuten vaaleista/vaalean ruskeista hiuksista siirtymistä tummanruskeisiin.. Oon aiemminkin ollut brunette, mut jotenkin kaipaisin rohkaisua :-D mitä oot itse tykännyt kun vaihdoit väriä? ootko ollu tyytyväinen :-)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä täysin totta, että sielu lepää kylpylässä joka kerta♥

      Oon tykännyt ja ollut tyytyväinen näihin hiuksiin, mutta nyt jotenkin kaipaan hieman vaaleempia hiuksia itselleni! :D

      Poista
  2. Oii näyttää ja kuulostaa kivalta reissulta! :) Kelpais itellekki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella kiva reissu :) Pitäis useemmin käydä kylpylässä rentoutumassa♥

      Poista
  3. Kuulostaa niin ihanalta!! <3

    VastaaPoista
  4. Anonyymi3/19/2016

    Paljonko sun kamera maksoi :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi3/19/2016

    Ihana postaus :)

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihanalta kuulostaa, ihanaa viikonlopunjatkoa sullekin! <3 :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi3/20/2016

    Koska tulee 2 osa vastauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun on paremmin aikaa. Tällä hetkellä on vähän huono tilanne! Teen sen kyllä :)

      Poista
  8. Ihanalta kuulostanut toi teiän kylpyläloma! Mä haluan myös<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mahtava minireissu ja teiän täytyy lähtee kylpemään joku päivä myös ;)♥

      Poista
  9. Varmasti oli ihana reissu <3 kelpaaais tännekki :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana reissu♥ Sit ei muutakun toteuttamaan! :)

      Poista
  10. Teillä on ollut kyllä ihanan rentouttava viikonloppu! :) Ihania kuvia myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä ja kiitos paljon!♥

      Poista
  11. Kuulostaapa ihanalta! itekkin kaipaisin tollaista pientä irtiottoa arjen keskeltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oli ihanaa♥ Suosittelen! :)

      Poista
  12. Oi, näyttääpä kivalta <3

    VastaaPoista
  13. oii miten ihanalta kuullosti ! <33 Teki varmasti hyvää :)

    VastaaPoista
  14. Anonyymi3/24/2016

    Näyttää upealta kylpylältä! Täytyykin käydä tuolla joskus :)

    VastaaPoista

Muistathan kommentoida asiallisesti. Vastaan vain postauksiin liittyviin kysymyksiin :)

Instagram: jeannajolienne
Snapchat: jeannayjuliett
Facebook page: Jeannays
Youtube: Jenna Juliet
Email: jeannaysblog@gmail.com