ESIMAKUA LAUANTAI-ILLAN ASUKOKONAISUUDESTA


SMOOTHIE

COOKIE

Herkkusuu ilmoittautuu, kuten parista ensimmäisestä kuvasta varmasti huomasitte! Tänään oon omistautunut täysin viikonlopun kahden asukokonaisuuden suunnitteluun ja iltatapahtuman asukokonaisuudessa olenkin jo tainnut onnistua ihan hyvin. Päivätapahtuman asukokonaisuudesta uupuu vielä siihen sopivat korut ja kengät. Oon korkokenkä ihmisiä ja sen takia oonkin tässä hieman stressannut, että laitanko molempiin tapahtumiin korkokengät vai säästelenkö niin sanotusti jalkojani vasta iltatapahtumaan ja vedän vasta silloin korkkarit jalkaan. Niinkuin on sanottu: ''Elämän vaikeita päätöksiä..'' Noh, ei sentään. En kumminkaan ole täysin varma haluanko lähteä päivätapahtumaan rennoilla vapaa-ajan lenkkareilla kun muuten päivätapahtumani vaatteet ovat taas sen tyylisiä, että niiden kanssa sopisi täydellisesti jonkinnäköiset korolliset kengät.

Joka tapauksessa päätin tulla tänään antamaan hieman esimakua tulevasta lauantai-illan asukokonaisuudestani, joka mulla tullaan näkemään blogigaalassa ja myöskin tietysti blogin puolella kuvien kera tapahtuman jälkeen ja myöskin instagramissani, minne päivittelen usein uusia kuviani. Ps. Jos et oo vielä tutustunut mun instagram profiiliin, löydät sen nimellä jeannajolienne.

1KORUT

DRESS

En halunnut paljastaa lauantai-illan asukokonaisuuttani kokonaan, joten jätin esimerkiksi kuvaamatta kengät kokonaan, sillä mun mielestä on kivempi pitää hieman jännitystä yllä! Asukokonaisuus sisältää paljon valkoista ja kultaa ja mun mielestäni nuo kaksi väriä sopivat täydellisesti yhteen varsinkin kun ollaan suunnittelemassa ilta-asua. Laukuksi valitsin ihanan pikkulaukkuni, jonka olen aikanaan ostanut Ideaparkista. En ole vielä päättänyt millaisen meikin ja hiustyylin luon itselleni, mutta saatan hyvinkin kihartaa hiukseni tuttuun tapaan ja tehdä vahvemman meikin ainakin iltatapahtumaan. Oon jo ihan täpinöissäni lauantaista ja voin kertoa, että viikonlopusta tulee varmasti ikimuistoinen! Blogissa tullaan kuulemaan varmasti kahdessa osassa päivä- ja iltatapahtumasta, joten pysykäähän kuulolla.

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!♥

24 kommenttia

  1. Ihania kuvia jälleen kerran <3 Hei oot tulossa Indiedaysin tapahtumaan! Niin kiva, toivottavasti nähdään siellä :) xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Saija♥ Jep tulossa ollaan Nanin kanssa ja täytyy ehdottomasti nähdä! :)

      Poista
  2. Odotan innolla, että saan nähdä loputkin tästä asukokonaisuudesta. Tuo laukku on kyllä tosi kiva :)

    http://nukkanurkka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kun odotat innolla♥ Mä taas en malta odottaa kun pääsen näyttämään blogissa molemmat asukokonaisuudet :) Kiitos paljon♥

      Poista
  3. Anonyymi4/21/2016

    Oi en malta venaa kun nään ton koko asun sulla :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että ootte innoissanne asukokonaisuudesta! Mä en kyllä kohta itsekkään enää malta odottaa kun pääsee kuvailemaan sen teille nähtäväksi :)

      Poista
  4. Anonyymi4/21/2016

    toi mekko näyttää läheltä ainakin hienolta :) mistä se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on BikBokista :)

      Poista
    2. Anonyymi4/21/2016

      Mistä Bikbokista?

      Poista
    3. Lempäälän Ideaparkista :)

      Poista
  5. Näyttää hyvälle! Voi vitsi itteeni harmittaa kun jää noi Indiesaysin tapahtumat sittenkin väliin tällä kertaa kun ajankohta ei vaan sopinukaan yks yhteen :( Onneks näitä tulee uusia, pidä hauskaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Marianne♥ Voi eikä! :( Mulla oli pari vuotta sitten sama juttu ja voi että kun mua harmitti ja ärsytti. Noh, mutta näitä tulee onneksi lisää nimenomaan! Kiitos paljon ja pidetään :)

      Poista
  6. Bikbokista löytyy kyllä ihania mekkoja! Tsemppiä gaalaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! :) En oo ehdolla tänä vuonna, mutta meen tietysti tsemppaan kaikkia muita, jotka on ja tutustuun kaikkiin mahtaviin bloggareihin kun on kerrankin tilaisuus!<3

      Poista
  7. Anonyymi4/21/2016

    Hei tää ei liity välttis tähän postaukseen mut mistä oot ostanu ton herkullisen cookien vai ootko itse tehnyt ja mistä toi pikkulaukku on Ideaparkista? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo tehnyt itse ja ostin Prismasta :) Voisin kylläkin tehdä joskus itse ja jakaa vinkin tänne! Se on New Yorkerista.

      Poista
  8. Anonyymi4/21/2016

    vastaatko loppuihin kysymyspostauksen kysymyksiin vielä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mutta en välttämättä enää videon muodossa kun niitä on edelleen jäljellä niiiin monta! :D

      Poista
  9. Toi asu tulee näyttää niin mageelta<3

    VastaaPoista
  10. Iihhh <3 Vähä kivaa huomenna mennään ! :P

    VastaaPoista
  11. Oi vitsit, pidäs hauskaa tapahtumissa, ehkä törmäillään siellä! :) Asu näyttää säkenöivältä, mutta en osaa sulta odottaakkaan sulta muuta kuin just sitä <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava tavata ja asukokonaisuus onnistui kyllä kivasti! :)

      Poista

Muistathan kommentoida asiallisesti. Vastaan vain postauksiin liittyviin kysymyksiin :)

Instagram: jeannajolienne
Snapchat: jeannayjuliett
Facebook page: Jeannays
Youtube: Jenna Juliet
Email: jeannaysblog@gmail.com