KATSE ETEENPÄIN

Lähiaikoina blogissa on ollut melkoinen hullunmylly päällä, sillä selvästikkään monet ihmiset eivät kestä elämäniloista asennettani ja tietyt mielipiteeni eivät ole tulleet täysin selväksi tai ymmärrettäviksi joillekkin ihmisille. Olen sen takia päättänyt sulkea anonyymikommentoinnin joksikin aikaa, sillä blogini tarkoitus ei ole luoda negatiivista ilmapiiriä blogimaailmaan. Mut tunnetaan positiivisena, hymyilevänä ja vahvojen mielipiteiden antajana enkä aio luopua hyvästä elämänasenteestani enkä mielipiteistäni vaan sen takia, että ihmiset tykkäävät provosoitua joka asiasta mitä teen, mistä kirjoitan ja mitä mieltä olen. Aion tästä päivästä lähtien keskittyä blogissa enemmän niihin asioihin, mihin olen oikeasti halunnut keskittyä. Mulla on kumminkin usein tapana tuoda blogiin myös hieman joukosta erottuvia postauksia ja poiketa normaaleista postauksista, sillä mun mielestä mielenkiintoiset blogiaiheet kiinnostavat ihmisiä. Kirjoitan tietysti omalla tyylilläni ja tavallani tätä blogia eikä mua ole oikeestaan koko blogihistoriani aikana kiinnostanut mitä muut ihmiset ajattelevat. Oon ollut just sellanen millanen oon halunnut olla ja ehkä myös senkin takia monet ihmiset ovat jääneet seuraamaan mun elämää. Arvostan sitä todella paljon.

ICE1

Nyt on kumminkin hyvä aika sulkea hetkeksi mahdollisuus kommentoida anonyymisti, sillä mun hermoja on oikeasti raastanut se jatkuva provosoituminen joka asiasta. Haluan pitää tästedes kommenttiboksin siistinä ja fiksuna. Tiedän, että täällä käy päivittäin useita tuhansia kävijöitä ja suurinosa on hyvällä sydämellä liikenteessä ja kommentoimassa, mutta sitten on se muutama prosentti, jotka haluavat selvästi viedä multa sen hyvän fiiliksen omaa blogiani kohtaan. Suoraan sanottuna olen huomannut, että monet yrittävät tahallisesti pahoittaa mun mielen ja repiä vanhat haavat auki. Sellainen toiminta ei oo mun mielestä keneltäkään sallittua. Haluan jälleen kirjoittaa tästä aiheesta muistutukseksi, että vaikka olettekin ruudun toisella puolella, niin olette vastuussa jokaisesta lauseestanne, mitä kirjoitatte toiselle ihmiselle anonyymisti tai omalla nimellänne.

ICE2

Mulla ei ole koskaan ollut negatiivista elämänasennetta, sillä mut on opetettu siihen, että elämästä pitää nauttia ja olla kiitollinen kaikesta mitä on saanut ja mitä on just nyt. Sekin on mulle jo pelkästään tärkeetä, että oon terve ja mulla on hyviä ihmisiä ympärillä omassa elämässä. Mä olisin voinut katkeroitua monista elämäni ikävistä asioista, mutta mun mielestä ikävät ja pahat asiat on vaan osattava jättää taaksepäin ja jatkettava eteenpäin. En tiedä mistä moinen viha mua kohtaan johtuu, mutta mä haluan sanoa sen, että mua ei voi murtaa millään tapaa eikä mulla ole teitä ilkeilijöitä vastaan mitään. Oon lähinnä kiitollinen siitä, että ootte joskus jopa antaneet mulle voimia jatkaa tämän blogin ylläpitämistä. Vaikeat asiat ovat kasvattaneet mua henkisesti sen verran paljon, että mikään pieni ilkeily ei mua kaada. Ehkä hetkellisesti saattaa iskeä tulta niin sanotusti korvista, mutta se menee hetkessä ohi kun muistan minkä takia mä tätä blogia kirjoitan. Mulla on unelma ja toteutan sitä parhaillaan. Se on tärkeintä.

Näihin fiiliksiin tällä kertaa! Kiitos, että ootte mukana mun matkassa toteuttamassa omaa unelmaani. Palataan taas :)

♥ Love, Jenna.

20 kommenttia

  1. Erittäin hyvä päätös, oikeastaan olen jo toivonut vähän pidempään tätä ratkaisua. :)

    Olen meinaan pidempään seurannut sivusta sitä, kuinka nimettömyyden takaa huudellaan sulle täysin asiatonta kommenttia milloin ulkonäöstä, mielipiteistä ja välillä tuntuu siltä, että huudellaan joskus vain huutelemisen ilosta!

    Ihmisten olisi hyvä ymmärtää myös se, että vaikka kirjoittaa julkista blogia ja asettaa täten itsensä sellaiselle vyöhykkeelle, että mielipiteitä saattaa tulla laidasta laitaan, niin kenenkään ei tarvitse sietää nimetöntä, useimmiten sun tapauksessa täysin asiatonta kommenttia. Ihan sama, onko asiattoman kommentin tarkoituksena vain "sanoa rehellisen mielipiteensä" tai "antaa 'rakentavaa' kritiikkiä", niin ruudun toisella puolella on aidosti tunteva ihminen! Asiallisessa kritiikissä ei tietenkään ole mitään pahaa, mutta välillä tuntuu, että joidenkin mielestä 'asialliseen kritiikkiin' kuuluu kaikenlainen huutelu, joka menee mun mielestä täysin asiattoman puolelle. Voisin oikeasti vaahdota tästä pidempäänkin, mutta mun ohjenuora kommentoinnissa on se, että kirjoitan ainoastaan sellaisia kommentteja, jotka pystyisin sanomaan myös livenä ihmiselle. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä tosi hyvä päätös ja ratkaisu tähän väliin :) Joidenkin kannattaa nyt tarkasti miettiä ruudun takana jatkossa sanomisiaan ja käyttäytymistään anonyymisti netissä. Lähinnä olen todella huolissani joidenkin käytöstavoista ja siitä, että tietääkö heidän lähipiiristään kukaan millaista kielenkäyttöä he harrastavat toista ihmistä kohtaan.. Oot täysin oikeessa Elina! :)

      Poista
  2. Löysin juuri blogisi ja sulla on hyviä juttuja täällä. :)

    Todella ikävää kyllä tuollainen nettikiusaaminen, mäkään en vaan voi ymmärtää ihmisiä joilla on tarkoituksena vain loukata toisten tunteita. Kertoo paljon enemmän ihmisestä itsestään kuin kohteestaan. Säälittävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora! :) Samaa mieltä. Todella ikävää toimintaa ja ei vaan riitä ymmärrys! Mulla ei kumminkaan ole tämän blogin tarkoituksena loukata ketään eikä aiheuttaa pahaa mieltä. Iloisin ja positiivisin mielin kirjoittelen tätä!

      Poista
  3. Ei tarviinnut kuin lukea edellistä postaustasi niin huhhuh mitä kommentteja! En voi käsittää. Se on kyllä niin kumma kun aletaan heti tuomitsemaan vaikkei tarkkaan edes tiedetä mitä meikkejä tms käytät. Ei se oo kenenkää asia olla sanomassa mitään loukkaavaa ja provosoivaa; asiasta voi keskustella rakentavasti. Eiköhän se riitä että jokainen tekee sen oman valintansa ruokavalion, meikkien yms suhteen. En aina ymmärrä ihmisiä. Mutta hyvä laittaa ettei pysty anonyymisti huutelemaan! :)

    Hyvä blogi sinulla! Jatka vain yhtä iloisella ja vahvalla energialla eteenpäin :)

    http://aktiivinensohvaperuna.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomitseminen on ikävä asia ja mun mielestä jokainen saa käyttää mitä meikkejä tahansa ilmanko että häntä tuomitaan. Koko juttuhan lähti siitä käyntiin, että olen eläintenoikeuksien puolella, mutta tietysti en mä voi yhtenä ihmisenä vaikuttaa samantien kaikkiin eläinkokeisiin jne. En voinut tietää, että shampoo mitä käytän (anonyymit jopa tietävät tasantarkkaan mitä shampoo merkkiä käytän) on parin anonyymin mielestä testattu eläimiin. En myöskään usko siihen, että täysin vegaanisia tuotteita löytyy joka marketista. Kaikissa ei edes mainita onko eläintestattu, joten aina täytyisi ennen tuotetta ostaessa tarkistaa netistä onko se testattu eläimiin, ettei joku pahota mieltään täällä. Tämä on kumminkin mun blogini ja jaan tänne eri meikeistä ja shampoista vinkkejä, vaikka en aina tietäisi niiden valmistustapaa ym. Kaikille asioille bloggaajat ei voi mitään ja kaikkia ei voi miellyttää. Näin se vaan menee! Kiitos Hannah♥

      Poista
  4. Tosi kauniita kuvia susta <3 :)

    VastaaPoista
  5. En ole aktiivinen lukija, vaan lähinnä aina sattumalta törmännyt sun blogiin ja lukenut satunnaisia postauksia. Ennen on tuntunut, että tyyliltä ja ajatusmaailmalta oot aika kaukana itestäni, mutta nyt oli sen verran fiksua tekstiä että oli pakko kommentoida! Etenkin toi mitä sanoit katkeroitumisesta, sen turhuudesta ja eteenpäin jatkamisesta, oli hyvinkin lähellä omaa ajatteluani ja liputan tän ajatusmaailman puolesta ihan täysin! Oot ainakin sen perusteella, minkä kuvan blogista susta saa, fiksu mimmi ja sulla on hyvä asenne! Mä tosi harvoin kommentoin minnekään ja tää tais olla aika random sillisalaatti tää kommentti, mutta tulipahan kirjoitettua:-D Hyvää kevään jatkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mahtavasta kommentista ja kiitos samoin sulle ihanaa kevään jatkoa!♥

      Poista
  6. Mä en ookkaan hetkeen selaillut noita kommentti osioita sun blogissa ja hyi hitto mitä tekstiä joku/jotkut osaa kirjottaa, jo pelkästään edellisen postauksen kommentit oli kamalaa luettavaa. Ihan älyttömän hyvä päätös sulkea noi anonyymit, kenenkään ei tarvi jaksaa lukea tollasia juttuja, ne faktat vois aina ensin selvittää ennen kun alkaa mitään sanoo -.- Ihan älyttömän hyvä postaus ja elämästä osaa nimenomaa nauttia parhaiten kun ottaa sen vastaan sellasena kun se tulee ja nauttii niistä hyvistä asioista :) Vaikka ite sairastelen aika paljon ja elän osittain lääkkeiden kanssa niin oon silti kiitollinen siitä, että saan silti elää perus tervettä elämää ja herätä aamulla uuteen päivään <3 Ihana oot ja niin hyvä postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin asiaa puhut♥ Mullakin on eräs sairaus, jonka kanssa elän päivittäin, mutta osaan silti nauttia joka päivästä ja herätä joka aamuun ihan hyvillä mielin! On kumminkin sellaisiakin asioita, mitkä ovat vieläkin pahempia. Kiitos Emilia♥

      Poista
  7. Anonyymikommenttien sulkeminen hetkeksi on varmasti oikea ratkaisu! Mitä nyt välillä olen joitain kommentteja silmäillyt, niin kyllä jotkut ihan hakemalla yrittävät hakea sitä pahaa mieltä ja provosointia, mikä on tosi ikävää :/
    Uuden kameran myötä siulla on muuten ollut nyt tosi kivoja kuvia, ihanan valoisia <3 Tämänkin postauksen kuvat ovat tosi onnistuneita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä tähän hetkeen hyvä ratkaisu enkä oo katunut hetkeäkään, että suljin sen nyt joksikin aikaa! :) Kiitos Tuuli♥

      Poista
  8. Huhh, onneksi otit anonyymina kommentoimisen pois. Kaikki ne kommentit jotka oot saanu ei oo mitään kivaa luettavaa ja et ansaitse sellaista. Toivotaan, että tilanne rauhottuu ja ihmiset kypsyisivät sen verran ettei sun tarvi sitä kaikkea paskaa sietää.

    Sä silti nuista kommenteista huolimatta jaksat mennä eteenäpäin ja olla positiivinen. Go Jenna! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sekin, että en halua muiden ihmisten lukevan omassa blogissani niin ilkeeseen ja negatiiviseen sävyyn kirjoitettuja kommentteja, kun en ole mielestäni sellaisia ansainnut. Mulla on kumminkin tosi hyvä sydän ja tykkään kirjoittaa tätä blogia♥ Kiitos kaimaseni! :)

      Poista
  9. Hyvä idea estää anonyymina kommentointi! :) Itse olen tehnyt niin, että tarkistan kaikki kommentit ennen niiden julkaisemista. Se estää negatiivisen viestiketjun jatkumisen blogissa, mutta kyllähän ne niiden täysin asiattomien kommenttien lukeminen satuttaa siitä huolimatta, ettei niitä julkaise.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli kommenttien tarkistus aina päällä, mutta julkaisin välillä siltikin niitä ilkeitä kommentteja nähtäväksi, sillä muuten alkoi kierre: ''Miksi et vastaa, julkase mun kommentti'' jne ja lopulta sitten tietysti julkaisin typeränä. Nyt kumminkin jatkossa en aio enää julkaista yhtäkään negatiiviseen sävyyn olevaa kommenttia :) Näin blogi pysyy siistinä ja hyvänä!

      Poista
  10. Hyvä kun suljit sen anonyymi kommentoinnin! Todella ilkeitä kommentteja tullut sulle ja monesti myös kertonut miten tyhmiä ne kommentoijat on :D Ei mitään ideaa koko kommentissa, heitetään vaan jotain, että sais toiselle pahan mielen.. -.- Sulle tulee varmasti paljon kivoja kommentteja myös ilman anonyymi kommentteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä hyvä juttu, että suljin mahdollisuuden kommentoida anonyymisti. Heti jotenkin parempi fiiliskin kun tietää, etteivät tietyt ilkeilijät pysty enää joka päivä tuomaan tänne blogiin negatiivisuutta :)

      Poista

Muistathan kommentoida asiallisesti. Vastaan vain postauksiin liittyviin kysymyksiin :)

Instagram: jeannajolienne
Snapchat: jeannayjuliett
Facebook page: Jeannays
Youtube: Jenna Juliet
Email: jeannaysblog@gmail.com