EPÄONNISTUMINEN VOI OLLA NOUSU KORKEALLE

Usein on sanottu, että vastoinkäymiset ja epäonnistumiset vaikuttavat usein siihen mitä edessäpäin on. Mun on pakko myöntää, että tämä kolahtaa omalla kohdallani täysin toteen, nimittäin kaikki ne vaikeat ajat ja epäonnistumiset ovat nostattaneet mut yhä korkeammalle. Muutama vuosi takaperin mun elämässä oli kaikki ylösalaisin enkä oikein tiennyt, että mitä sitä nyt sitten oikein tekisi. Siinä meni jonkun aikaa, kunnes uskalsin sanoa ääneen, että nyt on aika ryhdistäytyä. Niimpä päätin jättää kaikki menneet taakse ja suunnata ylöspäin kohti unelmia.

1 Ivyrevel

Päätin muuttaa asenteeni, karsia kaikki negatiiviset asiat pois ja aloittaa uuden sivun elämässä. Moni ei uskokkaan miten paljon näin pienet, mutta suuret asiat voivat muuttaa omaa elämää. Mulla meni siihen vuosia ja näin jälkikäteen en voisi olla onnellisempi, että juuri ne kaikki epäonnistumiset ja vastoinkäymiset opettivat mulle sen, että se voi olla nousu korkealle.

Rakkaus blogiani ja lukijoitani kohtaan on ollut aina suuri, mutta useiden blogivuosien aikana en ole välttynyt mollaamiselta, kiusanteolta, kaatumisilta ja kaikilta vastoinkäymisiltä. Moni uusi bloggaaja varmasti pohtii mielessään, että miten suositut bloggaajat ovat saaneet bloginsa nousuun. Mulla on tähän yksinkertainen vastaus, nimittäin epäonnistumiset. Ne kasvattaa sut aina yhä paremmaks bloggaajaks, ne saa sut inspiroitumaan, ne saa sut yhä uudestaan nousemaan ylöspäin ja ennenkaikkea rakkaus omaa blogia kasvaa suunnattoman paljon.

Jewerlys

Mulla on ollut erilaisia ylä- ja alamäkiä omien blogivuosien aikana ja vasta yli neljä vuoden jälkeen olen löytänyt sen oman tyylini ja oman tavan ylläpitää blogia. Moni vanha lukija on saattanutkin huomata miten paljon olen muuttunut ja miten kovasti rakastankaan tätä hommaa. Parasta tässä hommassa on just se, että sä voit aina tulla kertomaan sun kuulumiset ja siellä ruudun toisella puolen on yhä uudestaan ne innokkaat ja ihanat lukijat, jotka tekee bloggaamisesta yhä parempaa.

IMG_0235

Uskaltakaa siis kokeilla, vaikka kaatuisittekin. Teillä on aina mahdollisuus nousta uudestaan ylös ja kurkotella just niitä asioita, mitä rakastatte.

Älkää koskaan lannistuko. Pitäkää lippu korkealla ja uskokaa unelmiinne.

Miettikää aina miten voisitte kehittyä ja millä tavalla. Etsikää inspiraatiota kaduilta, netistä, kaveripiireistä tai ihan mistä vaan.

Muistakaa myös, että kaikki ei tapahdu hetkessä. Aika on merkittävä asia monissa asioissa.

Olkaa rohkeita. Rohkeus on ollut mun yks suurimmista vahvuuksista blogivuosien aikana ja se on tuottanut tulosta.

Pitäkää mieli avoinna kaikille ideoille ja ehdotuksille. Blogimaailma muuttuu jatkuvalla syötöllä, joten kannattaa siis kehittää itseään ja blogiaan uusien ideoiden ja ehdotuksien avulla joka kuukausi.

Pysykää omina itsenänne. Älkää muuttuko bloggaamisen myötä, sillä se vaikuttaa suunnattoman paljon kaikkeen. Kirjoittakaa juuri niistä asioista mistä haluatte ja kuvatkaa niitä asioita, mitkä on teille itsellenne mieluisia.

Ajatuksia

42 kommenttia

  1. Ihan mahtava postaus! <3 On ollut todella hienoa seurata matkaasi. Tämä postaus kannustaa minua jatkaan bloggaamista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ja voi miten ihana kuulla!<3

      Poista
  2. Upea postaus ja vielä upeampia kuvia!

    VastaaPoista
  3. Todella hyvin onnistuneita kuvia <3

    VastaaPoista
  4. Niin totta joka sana! Epäonnistumiset kuuluu elämään, ja tuo just sitä boostia siihen hommaan mitä oikeesti haluaa tehdä! :-) Ihanat kuvat, oot niin kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä<3 Oi kiitos superisti! :')

      Poista
  5. Ihan mielettömän hyvät kuvat kuvat susta! Oot todella kaunis ♥♥ Ja teksti on täyttä asiaa, you go girl!

    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvat susta, vau!

    VastaaPoista
  7. niin hyvä teksti ja upeita kuvia! <3

    VastaaPoista
  8. Yhdyn jokaiseen lauseeseen, ihana postaus! ja upeat kuvat susta <3

    VastaaPoista
  9. Anonyymi3/26/2017

    Hei Jenna!

    Loistava postaus sekä kuvien että tekstin puolesta! En tarkalleen muista, kauanko olen seurannut blogiasi, mutta sanoisin heittämällä pari vuotta. Miksi jäin seurailemaan sua silloin? Näin sussa potentiaalia. Ja nyt se potentiaali on selkeästi päässyt kukoistamaan. Olet selvästi tehnyt tosi paljon duunia tän blogin eteen ja tullut sinuksi itsesi kanssa. You go girl! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja voi miten ihana kuulla<3 Sun kommentista tuli tosi hyvä fiilis :') Kiitos superisti<3

      Poista
  10. Anonyymi3/26/2017

    Siiiis toi viimenen kuva.. upea! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos!<3 Mun poikaystävä on kyllä hyvä kuvaan ;-)

      Poista
  11. Ihana postaus, tosi kiva että uskalsit kirjoittaa näin arasta aiheesta! Kaikkea hyvää sulle myös jatkon kannalta <3

    VastaaPoista
  12. Hyviä ajatuksia ♥ Epäonnistumiset ovat osa elämää, se kasvattaa:)

    VastaaPoista
  13. Tosi upea teksti, puhut asiaa :) Kuvat on myös tosi kauniit ♥

    VastaaPoista
  14. Anonyymi3/27/2017

    Tosi hyvä teksti! <3 Oon lukenut sun blogia jo aika kauan ja olis tosi kiva jos tekisit taas joku kerta videopostausta. Sun videoita oli tosi kiva kattoo! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ja pitääpä kokeilla joku päivä videon tekoo! :)<3

      Poista
  15. Hyvä teksti ja kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista
  16. Aivan ihana postaus ♥ Epäonnistumisista voi myös saada voimaa ja tahtoa onnistua paremmin! Oot aivan mahtava tyyppi Jenna :-)

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos superisti!❤️😍

      Poista
  17. Ihan käsittämättömän kauniita kuvia susta, HUH<3 Suoraan ku jostain voguesta :') Ja tuo on kyllä totta, epäonnistumiset kasvattaa ! Ihanaa keskiviikkoo sulle Jenna<3:-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos oon tosi otetttu!😍❤️ Ihanaa päivää sullekkin😘

      Poista
  18. Anonyymi3/30/2017

    ihana <3 oot upee !

    VastaaPoista
  19. Anonyymi3/30/2017

    Vau, upeat kuvat! Ehdottomasti parhaat potretit tähän mennessä. Oon seuraillut sun blogiasi jo useamman vuoden ja aina välillä koitan muistaa myös kommentoida :) Olet jokaisen kehun ansainnut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Ihana kuulla❤️😊

      Poista
  20. Todella hyvä teksti!:) Jokainen lause niin totta! Epäonnistumiset kyllä aina vahvistaa ja saa vaan yrittämään entistä enemmän. Jatka samaan malliin<3

    VastaaPoista
  21. Anonyymi4/01/2017

    Ihana teksti ja aivan ihana sinä! Sulla on hienoimpia persoonia mitä tiedän :) Ja vitsi sun kasvojen muoto on niiin upee! Vitsi halusin olla sä kokonaan :D

    VastaaPoista

Muistathan kommentoida asiallisesti. Vastaan vain postauksiin liittyviin kysymyksiin :)

Instagram: jeannajolienne
Snapchat: jeannayjuliett
Facebook page: Jeannays
Youtube: Jenna Juliet
Email: jeannaysblog@gmail.com